Aberfanin onnettomuus sattui siis vuonna 1966, jolloin paikallisen kylän lähellä olleet kivihiilikaivoksen jätekasat lähivät vyörymään rinnettä alas ja murskasivat alleen koulun ja taloja. 116 lasta ja 28 aikuista kuoli. Joku taiteilija oli tuntenut niin syvää myötätuntoa uhrien perheitä kohtaan, että kiersi keräämässä kuolleiden lapsien valokuvat ja maalasi kullekin perheelle muotokuvan heidän menetetystä lapsestaan. Taulut ovat kuulemma melko suuria ja laadukkaita. Katastrofi on edelleen hyvin herkkä aihe täällä päin - eihän siitä ole aikaa vielä edes 50 vuotta.
Väsymyspointtini oli siis se, että vaikka mielenkiinnon sain teeskenneltyä oikein hyvin, en saanut itsestäni irti haluamaani innostuneisuutta. Tiedän, että kyseessä oli neljäs kerta, kun kuulen onnettomuudesta, mutta en minä sitä toiselle raaskinut sanoa. Varsinkaan kun huomasin, kuinka mielellään toinen haluaa kertoa minulle alueen historiaa.
Yleisesti ottaen olen erittäin kiinnostunut kaikesta, mitä ihmiset haluavat minulle kertoa. Ärsyttää vain tämä väsymys. Koska olen nukkunutkin ihan hyvin (lukuunottamatta muutamia levottomia unia, joissa olen purkanut kattoa päämme päältä), syytän väsymyksestä tätä pimeyttä ja kylmyyttä. Hannaakin on väsymys vaivannut, joten en ole ongelman kanssa aivan yksin.
Myönteisenä asiana voisin mainita, että kirjaaminen sujui tänään jo paljon paremmin. Sain jopa hoitaa yhtä leikkaushaavaakin. Saatan ehkä jopa ensi viikon loppuun mennessä saada luvan ottaa verensokerin sormenpäästä - sellaisessa toivossa ainakin elän, vaikka se olisikin täällä melkoisen suuri vastuu. Totesimme myös tänään ohjaajani kanssa, että on mahtanut olla jonkun miehen kehittämä sääntö, että naista saa katetroida kuka vain, mutta miehen katetroimista varten on käytävä erillinen koulutus. Kukaan, joka on koskaan katetroinut miestä ja naista, lienee samaa mieltä kanssani, että se on kaikella tapaa naurettava käytäntö!
Eilen ohjaajani osti minulle cappuccinon lounasaikaan. Tänään sain appelsiinilimun ja kanapasteijan välipalaksi. Toinen hoitaja antoi minulle suklaarasian, josta jätin kuitenkin suurimman osan toimistoon, koska ne eivät olleet niin hyviä. Ja sitten minulta kysyttiin, kirjoitettuani heille heidän maanantain käyntinsä ylös, että haluanko jäädä pidemmäksikin aikaa kuin vain kahdeksi viikoksi. Olenko mukava vai olenko mukava? Vai käytetäänkö minua häikäilettömästi hyväksi...
~*~*~*~
I don't know why but I'm feeling more and more tired all the time. Today I realized how exhausted I really was when I heard about the Aberfan disaster for the fourth time since I've been here.
The Aberfan disaster took place in 1966 when colliery spoil tip collapsed in a nearby village. The spoil rolled down the hill and crushed a school and houses. 116 children and 28 adults were killed. An artist sympathized with the families and so he walked around the village collecting photos of the dead children and then he painted a portrait of the lost child for each family. The paintings are reputedly quite big and of good quality. The disaster is a very sensitive topic around here still - well, it hasn't even been 50 years yet.
But my tiredness point was that even though I was able to fake being really interested, I wasn't happy with the amount of keenness I squeezed out of myself. I know it was the fourth time I heard about the accident but I didn't have the heart to tell that to the other person. Especially when I noticed how happy the person was to tell me about the history of the area.
In general, I am extremely interested in anything and everything the people care to share with me. I'm just really annoyed that I'm this tired! Because I've been sleeping pretty well (excluding some restless dreams in which I've been tearing down the roof) I blame this darkness and the coldness for making me so tired. Hanna has also been troubled by fatigue so I'm not alone with this problem.
On a positive note, I did much better with the patient-documenting today. I even got to care for a post-operation wound. I might even be allowed to measure blood sugar from the tip of the finger - at least I'm hoping even though it would be a rather big responsibility around here. My mentor and I also noted today that it must have been decided by a man that anyone can catheterize a woman but to catheterize a man you need to go through a specific training. Any one who has ever catheterized both men and women can probably agree with me that it's all in all a ridiculous practice!
Yesterday my mentor bought me cappuccino around lunch time. Today I got an orangeade and a chicken pasty as a snack before lunch. Another nurse gave me a box of chocolates most of which I left in the office anyway since they weren't that good. And they asked me today after I finished writing down their calls for Monday if I wanted to stay for more than two weeks. Am I nice or am I nice? Or am I being exploited...
En olekaan päivittänyt ruoka-aiheisia kuvia vähään aikaan. //
I haven't posted any food-related photos in a while.
No comments:
Post a Comment