Jälleen koti-Suomessa. Blogin päivittyminen siis toistaiseksi taas rauhoittuu huomattavasti. <> Back home in Finland. Therefore updating the blog gets quite random again.
Friday, 29 February 2008
Thailand - day 30 (MHS)
Isäni lähetti viestin toivotellen hyvää karkauspäivää, päivää jota ei oikeasti siis ole olemassa, ja yllytti mua kosimaan jotakuta. Olin siinä juuri pankissa ja niin alkoi virkailija heti kyseleen mun poikaystävistä ja asuinpaikasta jne. Olisikohan pitänyt ottaa isän kosinta-neuvosta vaarin? Olisin siinä tapauksessa varmaan menossa pikapuolin naimisiin thaimaalaisen kanssa, mahdollisesti vielä tänään... ;)
Huomenna on vielä koulua puoleenpäivään asti ja sitten alkaa hiihtoloma. En aio lähteä hiihtämään vaan Bangkokiin. Täytyy katsoa, mitä kaikkea siellä sitten keksii. Matkustan yksin ja menen Thaisukolle (Thaimaan suomalaiselle koululle) yöksi. Siellä on tuttuja, joten kyllä sitä tekemistä keksii.
Mutta semmoista tänne tätä nykyä. Voikaa hyvin, missä sitten menettekin: Suomessa, Etelä-Afrikassa, Saksassa, Ruotsissa, Bulgariassa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa, Englannissa...
Oh, the heat! You can be absolutely certain that I am not suffering from cold. We enjoyed a thunderstorm here last night so the morning was very humid. It is just so nice when the sun keeps warming up this town in the middle of mountains and there's no sign of real wind. The temperature just rises, rises, rises... I did walk to town today. I don't know when will be the next time I lose my mind like that.
My dad sent me an sms wishing happy leap day, the day that doesn't really exist, and he pushed me to propose to someone (I don't know if it's universal but we have a saying of this kind in Finland). I was changing money in the bank and the bank clerk started to inquire my boyfriend's name and where I'm staying etc. I wonder if I should've listened to my dad's advice then? I would probably be getting married sometime soon with a Thai man, possibly even today... ;)
Tomorrow is still a school day and then we start our winter holiday. I won't be going skiing but to Bangkok. I must see what I can come up with there. I'm travelling alone and will be staying at Thaisuko (Finnish school of Thailand) for the week. I have friends there so it should all work out.
But so are things here nowadays. Hope you are all well wherever you are: in Finland, South Africa, Germany, Sweden, Bulgaria, USA, Thailand, UK...
Thursday, 28 February 2008
Thailand - day 29 (MHS)
Work goes on and the weather gets hotter minute by minute. I mostly lie on the bed and listen to the sound of the air/con. First month of being here behind. Time flies...
Wednesday, 27 February 2008
Thailand - day 28 (MHS)
I drove the moped in town alone for the very first time today. The scariest experience ever. I don't know when I'll dare to do that again. But here are some photos, will add more later.
Täällä ja näiden kanssa TYÖSKENTELEN (en makaa auringossa)!
Here and with these people I WORK (I do not lie in the sun)!
Local tree in front of the dining hall. The church, our "winter classroom" and flat is in the building on the right-hand side.
Tuesday, 26 February 2008
Thailand - day 27 (MHS)
The absence rates have suddenly risen up to 66% at the school. Luckily there's still 100% present in one class so the studying goes on. I'm also maybe feeling a bit fluish. Let's hope we won't all get sick now, just before the next week's holiday...
Monday, 25 February 2008
Thailand - day 26 (MHS)
Jotkin asiat tosin korvaavat näitä puutteita: Tänään, kun alkoi ruokatunti, kiiruhdimme ruokasaliin, missä meille oli kaikki katettu jo valmiiksi pöytään - ei turhaa jonotusta. Oppilaat eli tytöt voivat aika pitkälle vaikuttaa siihen, että mitä syömme koululounaaksi milloinkin: joskus on suomalaista ruokaa mutta yleensä thai-keittiön herkkuja: Som Tam, Khao Phat, Khao Soy, Green curry.. Kaikki ruoka on aina tuoretta. Jälkiruokaakin on! Yleensä tuoretta ananasta, papaijaa, mangoa...
Eikä siinä vielä kaikki: Tänään meillä oli liikuntatunti iltapäivällä. Mahdollisuuksia on pelata koripalloa tai lentopalloa, mutta tämä ei ole kovin suosittua välineiden laadun vuoksi. Sisäliikuntakausi on melko viihteellistä: Television, jumppavideoiden tai tanssimaton avulla saa hyvin tässä säässä kyllä hien pintaan. Mutta tänään alkoi ulkoliikuntakausi. Tiedättehän, mitä se Suomessa tarkoittaa: pesäpalloa, jee...!? Kuva meidän tunnilta löytyy tämän blogi-merkinnän lopusta. Otin sen kesken alkulämmittelyn. Lämmittelimme toki lopuksikin, mutta olin liian uupunut ikuistamaan enää sitä.
The heat is still on... I shall tell you something about the school life here. So I teach three Finnish girls of Finnish missionaries in Finnish with Elina, their "official" teacher who's also from Finland, in the mountainous North-West Thailand in town called Mae Hong Son which is the capital of the province called Mae Hong Son, if it's been unclear so far. The subjects are exactly the same as in Finland but some things the school here is missing. For example, we don't have a laboratory for chemistry. Couple and group exercises are quite complicated to carry out for each class has only one student. Some couple exercises can be done with the teacher if there's enough time. Art, music, home ec and craft resources are not always as high standard as they are in Finland. We can't do clay work for example. But we do our best!
Some things replace the shortcomings though: Today when the lunch break started, we rushed to the dining hall where the table had already been set for us - no useless queuing. The students, ie. the girls have a relatively great impact on what is being made every day: sometimes we have Finnish food but mostly delicacies of Thai cuisine: Som Tam, Khao Phat, Khao Soy, Green curry... All meals are always fresh. And there's always dessert! Usually fresh pineapple, papaya, mango...
And that is not all: Today we had PE in the afternoon. There's a chance to play basketball or volleyball but it's not really popular for the quality of the equipment. Indoor season is quite entertaining: TV, gymnastic exercises videos and dance pad (you know Dance Dance Revolution) will get you sweatty in this weather. But today we started the outdoor season. In Finland it means Finnish baseball, yay...!? There's a photo of our lesson in the end of this blog entry. I took it during the warm-up in the beginning. We did do the warm up in the end as well but I was too exhausted to photograph that anymore.
Sunday, 24 February 2008
Thailand - day 25 (MHS)

Tänään oli siis Hannu ja Marjatta Kettusen tulojuhla. Kirkossa oli tilaisuus klo 10-12. Hannu saarnasi thaiksi, joten meille oli taas tulkki. Sen jälkeen syötiin lounas koko kirkkoväen voimin oppilaskodin ruokasalissa. Kettuset ovat siis lähetyssaarnaajia, jotka ennen tekivät tätä työtä, mitä Kiviset nyt jatkavat.
Ei täällä kuumuudessa kestä! Koko päivä menee ihan löhöilyyn ja sitten illalla mennään nukkumaan lopenuupuneena kuitenkin. Lämpötilasta kertonee jotain se, että mulla on ilmastointi säädetty +28*C-asteeseen, jotta se vähän viilentäisi. Samoin tuo kuva voi myös hieman selittää tätä ilmastoa. Tämän päivän sääennuste siis. Huomatkaa eskimonnäköinen ukkeli...
Today was the welcoming party of Hannu and Marjatta Kettunen. There was the service at the church between 10am and noon. Hannu preached in Thai so we had a interpreter again. After that we had lunch with the whole church in the hostel’s dining hall. So the Kettunen’s are missionaries who used to do this work that the Kivinen’s now continue.
The heat's driving me crazy! The whole day is spent by lying around and then in the evening you go to bed exhausted anyway. To give you some hint of the temperature: I set the air/con to +28*C so it would cool this room a little. The picture above might also describe the situation a bit. It's today's weather forecast. Note the Eskimo-looking dude...
Saturday, 23 February 2008
Thailand - day 24 (MHS)
Suunnittelin alkuillasta maanantaiset tuntini ja sitten lähdettiinkin jo Elinan kanssa kaupunkiin syömään Bethin kanssa. AJOIN EKAA KERTAA MOPEDILLA THAIMAAN LIIKENTEESSÄ!! Otin Salaween Riverissä taas Chicken Parmaginaa. Voi että, se on hyvää!
Puhuimme aikaisin nukkumaanmenosta, mutta kun tänne asti pääsimme, huomasimme Elinan kanssa, että nehän aloittavat bänditreenit kirkkorakennuksessa. Rummut, koskettimet ja laulu tarpeeksi kovaa ilman mikrofoniakin ei ihan mene tuutulaulusta. Elina rupesikin siis lukemaan ja minä tulin tänne yläkoululle, kun nämä kuulokkeet peittää metelin jos Windows Media Playerin laittaa tarpeeksi kovalle. Juttelin illalla myös Skypessä rakkaan pikkusiskonikin kanssa. Oli mukavaa kuulla Minnan ääni, ihme teinimurkku sekin nykyään.
Huomenna on Kettusten tulojuhla. Klo 8 alkaa varmaan harjoittelu, klo 9 on oppilailla raamattutunti ja klo 10 täytyy olla kirkossa kokouksessa. Klo 12 syödään thailainen lounas Kettusten tulon kunniaksi. Sellaista tänne tätä nykyä.
The day has passed pretty much lying. Yesterday I was at Skype quite late and then when I finally got to sleep in the morning, you know. U walked around a bit at noon for I felt weird after my realistic but odd dreams. But it was so hot during the day. I came to Skype to talk to my aunt and then went down to my room.
I planned my lessons for next Monday and then we left for town with Elina to have dinner with Beth. I DROVE THE MOPED IN THE THAI TRAFFIC FOR THE FIRST TIME!! At Salaween River I had Chicken Parmagina. Oh, it's so good!
We spoke about going to bed early but once we were here we noticed the tat some boys were going to start their band practice. Drums, keyboard and song loud enough even without a microphone isn't exactly my idea of a lullaby. Elina started to read and I came here for this headset is good enough to cover the noise once Windows Media Player is loud enough. I also spoke with my beloved little sister tonight on Skype in the evening. It was nice to hear Minna's voice, such an adolescent teenager nowadays.
Tomorrow is the coming party for the Kettunen's. At 8am they start practising, at 9am the students staying in the area have their bible study hour and by 10am we have to be at the church. At noon we have Thai lunch especially made for the Kettunen's arrival. That's how things are around here nowadays.
Friday, 22 February 2008
Thailand - day 23 (MHS)
It's so HOT! I can barely find energy to think. Bought new headset today so now I have a working microphone. Someone please, SKYPE ME! Between 9am and noon and between 4pm and 6pm Finnish time is most appropriate. And even after 6pm during Fridays...
Thursday, 21 February 2008
Thailand – day 22 (MHS)
On kyllä ollut kuuma tänään. Ei meinannut millään pystyä nousemaan aamulla ylös. Onneksi ilmastointilaitteet toimii. Alkaa myös tämä opettaminen tuntumaan helpommalta, joten kaikki on melko hyvin. Timo antoi eilen printterin _minun_ hommakseni laittaa ajureineen kuntoon. Se kyllä toimii, mutta ette usko, kuinka ongelmallista tulostaminen voikaan olla. Kysykää vaikka Elinalta... Lähdemme ihan kohta Elinan kanssa syömään kaupunkiin. Ajattelimme kävellä, joten toivottavasti emme näänny tai kuivu matkalle, huimat kaksi kilometriä mentävänä.
It has been a hot day today. I could barely wake up this morning. Luckily the air/con works. This teaching thing is also starting to become clearer so all is good in the hood. Timo told me yesterday that the printer and its driver was my responsibility to fix. Well it’s working now but you can never believe how difficult printing can be. Just ask Elina… We are just about to leave for dinner to town with Elina. We are going to walk so hopefully we won’t starve or die of thirst on the way, it’s two kilometers.
Wednesday, 20 February 2008
Thailand - day 21 (MHS)
My sleeping rhythm will be so messed up when I return Finland. Just to let you know, I've added photos to older messages. :) We made buns today with Katriina in home ec, today is going to substitute next week's lesson. We had spinach soup for dinner. I borrowed microphone from Elina so I got to Skype with Laura. Yay... I also visited Jane's foot massage and had therapy massage. 30 minutes of relaxing back massage for 10 baht. ;)
Tuesday, 19 February 2008
Thailand - day 20 (MHS)
Heräsin kuuden jälkeen, menin uudelleen nukkumaan varttia vaille kahdeksan. Herätys oli klo 8:10 ja siitä sitten kouluun. Matikkaa, enkkua, kemiaa ja sellaista kivaa. Tänään oli taas kotitaloutta ja teimme spaghettia kinkkukermakastikkeella. Oli hyvää.
Tänään ei ole tapahtunut mitään kummempia. Hotellin seisovien sekä aamiais- että lounaspöytien ansiosta mulla on nykyään nälkä koko ajan.
Nothing spectacular has happened today. Thanks to the hotel’s buffet breakfast and lunches I’m hungry all the time now.
Monday, 18 February 2008
Thailand - day 19 (MHS)
Koulupäivä kului eri tasoisen matematiikan parissa, muuta ei mulle tänään uskottu. Iltapäivällä koulun jälkeen kävin katsomassa Princess of Thieves –elokuvan Rositan ja Janeten pyynnöstä heidän kotonaan. Kyseiset tytöt tunkivat mun pään täyteen kukkia tänään, sanoivat pääni olevan täynnä multaa. Olo oli kuin prinsessalla...
Päivälliselle menimme syömään ”Puutaloon” eli Rauenmaihin (tai jotenkin silleen), kun toisessa ravintolassa joka aukesi klo 17, oli kokin tarkoitus tulla paikalle (mahdollisesti) vartin myöhässä. Olimme nääntymässä. Tilasin Roskun lempiruokaa, kanapihvin barbeque-kastikkeen kera. Banaanipirtelöt siellä ”Puutalossa” on niiiiin hyviä! Ravintolan jälkeen palasimme oppilaskodille kahville ja ryhdyimme palaverin pitoon minun oleskelustani täällä. Ei päätetty mitään niin erikoista, että teitä kiinnostaisi. Liskot täällä pitää muuten tosi outoa meteliä.
Suuria päätöksiä on edessä. Kuten että mihin matkaan hiihtolomalla ja mitä haluan paikallisella tasolla nähdä, turistikohteita ym. Illalla juttelimme näistä hyvin lyhyesti Elinan kanssa, mutta mitään päätöksiä en ole mistään vielä tehnyt. Kun Elina lähti nukkumaan, minä hipsin tänne koneelle. Mulla oli kyllä tärkeä syykin tulla käymään, vaikka onkin myöhä. Sähkökatkos, joka aiemmin yllättäen iski, pakotti mut tuleen tarkistaan, että ovathan valokuvani edelleen tallella kovalevytallentimella, joka oli kyseisenä aikana latauksessa, verkkovirtaan kytkettynä. Ne olivat, joten mitään vahinkoa ei tapahtunut!
The teaching went by with different level maths, that’s all they confided me with today. In the afternoon I went and watched a movie called Princess of Thieves with Janette and Rosita. They had planted flowers in my hair the whole day, said my head is filled with soil. I felt like a princess…
For dinner we went to the “Wooden house” for the other restaurant we were thinking had its chef coming 15 minutes later than when the place opened. We were starving. I ordered Rosita’s usual, chicken with BBQ sauce. They have divine banana shakes there! After the restaurant we returned here and had coffee. We had our meeting on my stay here. Nothing so spectacular was decided that you would be interested. Lizards around here make strange noises by the way.
Big decision ahead. Like what I am going to do during our holiday week and what I wish to see locally, tourist traps and the sort. I spoke about these with Elina in the evening, very shortly, but nothing was decided. When Elina went to bed I sneaked here, to the computer. I know it’s late. Power failure earlier was the reason I am here. My USB hard drive was charging and plugged into the mains. I have all my photos on that hard drive and I wanted to check that they are still there. They were so no damage was done!
Sunday, 17 February 2008
Thailand - day 18 (CM-Mae Hong Son)
Heräsin klo 7:44. Ärsytti hieman, sillä osittain juuri sunnuntaiaamujani ilahduttavien rumpujen takia jäin Chiang Maihin – en halunnut herätä klo 8, kun he aloittavat harjoituksensa. Huoneeseen kyllä tuli aamupäivällä nopeasti kuuma, joten pyrin pakkaamaan ripeästi. Olin alakerrassa valmiin laukun kanssa 9:50.
Lähdimme syömään KinLeniin, suomalaiseen ravintolaan puolenpäivän jälkeen. Tilasin jälleen perunamuusin ja lihapullia, suomalaisessa ravintolassa kerran oltiin. KinLenin jälkeen kävimme Rimpingissä ruokaostoksilla ja sitten lentokentälle Dairy Queeniin Extreme Chocolate Blizzardille (served upside down or it’s free).
Lento oli ajoissa, joskin boarding hieman myöhässä. Talonmies tuli hakemaan meitä vaimonsa ja Kivisten apulaisen kanssa. Kiviset eivät olleetkaan tulleet vielä eilen, kuten heidän piti, vaan tulivat vasta kuuden jälkeen illalla. Olin saanut Tampereen yliopistosta valintaoppaan. Yllätyin, kun se tuli perille!
Minä tulin lähes suoraan lentokentältä tietokoneelle blogia päivittämään, mutta netti kaatui saman tien. On niin ihana olla kotona! Pesin illan sitten vaatteita ja huomenna alkaa taas koulu. Pitäisi kai motivaatiota etsiä jostain.
I woke up at 7:44. It was pretty annoying for one of the reasons I stayed in Chiang Mai was that I didn’t want to wake up to the beloved Sunday morning drums at 8am. The room got pretty warm so I packed quickly and was downstairs ready to go at 9:50am.
We left for KinLen, the Finnish restaurant around noon. I ordered Finnish meatballs again, it was a Finnish restaurant after all. After KinLen we went to do some grocery shopping for Mae Hong Son at Rimping and then to the airport and to Dairy Queen for Extreme Chocolate Blizzard (served upside down or it’s free).
The flight was on time though the boarding was a bit late. The caretaker came to pick us up with his wife and the helper of the Kivinen’s. The Kivinen family had not returned yesterday like they’d intended but only arrived after six this evening. I had received a package from
Saturday, 16 February 2008
Thailand - day 17 (CM)
I'm in Chiang Mai still, at a Christian book store again eating my second enormous cinnamon roll and surfing the Internet. Yay... Let's see how far I'll get with this blog. Trying to catch up as much as possible.
***
Päivät on niin kauhean kiireisiä. Kauhea ikävä kaikkia! Loikoilin sängyssä pitkään ja nousin vasta puoli 10. Heräsin kyllä jo klo 7:23. Mikäköhän mulla oikein on?! Ei tällainen aamuherääminen ole mulle normaalia. Talossa, jossa yövyn, on uusi, toistaiseksi nimetön koiranpentu, jota kutsutaan Riiviöksi. Suosittelin, että sen nimen sille voisi antaa. Sillä on terävät hampaat ja kynnet, eikä mitään käytöstapoja.
Puolen päivän jälkeen lähdimme kaupunkiin, Movaciin taas nettiin ja sitten lentokentän kautta Airport Plazalle. Ostimme mulle lentolipun huomiseksi, ettei tule mitään yllätyksiä, sillä lähdemme päivän viimeisellä koneella takaisin Mae Hong Soniin.
Airport Plazalla kävin kampaajalla 300 bahtilla. Pelkään kampaajia enemmän kuin hammaslääkäriä – ihan vain tiedoksi. Mutta mies, joka leikkasi hiukseni oli ihan mukava ja ymmärsi jopa hyvin englantia. Eikä mun pää nyt niin aivan kauhealta näytä.
Johanna sai minut kiinni kampaajani jälkeen Cloth Stationista, export-vaatekauppaan. En löytänyt mitään sopivia vaatteita. On se kiva, kun pitää laittaa XL:n housut päälle, jotta mahtuu. Olivat ne muutenkin onneksi liian lyhyet, joten en joutunut ostamaan mitään. Menimme sitten Elinan ja Johannan kanssa Sizzlerille syömään. Tilasin Etelä-Afrikan muistoksi kalaa, rapuja ja erityisesti kalmaria. Hyppäsimme Elinan kanssa sen jälkeen tuk-tukiin ja menimme melkeinpä suoraan nukkumaan.
After noon we left for town. We first went to Movaci to surf around the Internet again and then via the airport to
At the
Johanna caught me at Cloth Station, an export clothing store, after the hairdresser. I didn’t find anything nice. It is so great when I have to put on jeans sized XL to make sure they fit. Luckily they were too short anyway, so I didn’t have to buy them. Then we went to Sizzler with Elina for supper. I ordered fish, shrimp and calamari – for the sake of my
Friday, 15 February 2008
Thailand - day 16 (CM)
Hannu Kettusen puhe päiväkokouksessa oli todella hauska, aiheena rukous. Minulle jäi kyllä parhaiten mieleen, kuinka Suomessa 40% seurakunnista hyväksyisi homoseksuaaliset suhteet täysin. Pelottava ajatus, anteeksi nyt vain... Eräs rouva puhui omassa osuudessaan siitä, kuinka on käsketty julistamaan evankeliumia kaikille luoduille, eikä käännyttämään heitä siis väkisin. Eräs toinen nainen pohti sitä, miksi emme voi palvella niissä pienissä asioissa ja mikä estää meitä olemasta esimerkkinä.
Voisin nyt selittää nopeasti siitä hotellin ruoasta, kuten kai aiemmin lupasin. Eli se hotellin ruoka oli tosiaan melko outoa. Siellä oli vegetaristeille ruokaa, tarjottiin pohjoiseen tyyliin valmistettua curryä (Khao Shoy on mahtavaa!), spaghettia, perunoita, kanaa, possua, nautaa, kasviksia... Jälkiruoaksi oli tosi outoja ”hyytelökarkkeja”, joita sai laittaa jälkiruokakuppiin kookosmaidon kanssa. Löytyi hedelmiä: ananasta, papaijaa, vesimelonia... Oli tarjolla leivonnaisia, sellaisia peruskauppamakeita (tiedättehän?), ja sitten oli sellaisia hyytelömäisiäkin leivonnaisia. Ruokaa siis oli, mutta se kaikki oli vain jotenkin todella outoa. Ja moni muukin jakoi tämän mielipiteen kanssani. Aamupalat olivat kyllä hyviä ja monipuolisia: muroja, sämpylää, paahtoleipää, pannukakkua, hedelmiä, pekonia ja munia... En sano, että oli pahaa, oli vain outoa. Kyllä sitä syötyä tuli kuitenkin melkolaisesti.
Menen viikonlopuksi Kirsin ja Tuomon luo Elinan kanssa. He ottivat jo laukkuni suoraan hotellilta, kun minä lähdin Marian ja Bangkok-Johannan sekä pienen lapsilauman kanssa Airport Plazalle. Tarkoitus oli mennä keilaamaan, mutta kun se keilahalli olisi ollut keskustan ostoskeskuksessa. Me menimme siis ensin Swensen’sille jäätelölle ja sitten ottamaan muutamia valokuvia tyttöjen kanssa, kun pojat kävivät pelaamassa mitä lie Sega-pelejä. Myöhemmin tapasimme Timon, joka vei lapset ja Marian takaisin hotellille. Minä ja Johanna jäimme ja menimme elokuviin katsomaan Hääkuumetta. Se oli ihan viihdyttävä. Illalla menin songthaewilla ja 50 bahtilla majapaikkaamme, missä menin kyllä nukkumaan tyytyväisen väsyneenä.
Hannu gave a good speech in the meeting later. He spoke about prayer. What I remember the best was how 40 % of Finnish churches were totally up to homosexual relationships. Forgive me but such a scary thought… After Hanny one lady spoke about how Bible didn’t tell us to convert everyone but to preach the gospel. Other woman made us think why we are not willing to serve in the small things and what keeps us from being an example.
I could now explain quickly the food at the hotel like I think I promised earlier. Well, it was weird. They had vegetarian food, northern curry (Khao Soy is great!), spaghetti, potatoes, chicken, pork, beef, vegetables… For desert there were these odd “jelly beans” which you put into a small bowl with coconut milk. They had all kinds of fruits: pineapple, papaya, water melon… There were pastries, sweet like all the shop-made are (you know?), and there also was some jelly-like pastries. So they did offer food but it was all somehow strange. And many others shared this opinion with me. The breakfasts were good and versatile enough: cereal, sweet rolls, toast, pancakes, fruits, bacon and eggs… I am not saying the food was bad, it was just weird. I did eat though, more than enough actually.
I shall stay the weekend at Kirsi and Tuomo’s with Elina. Kirsi took my bag at the hotel when I left with Maria, Bangkok-Johanna and a flock of kids to
Japanilaista ruokaa lounaaksi Oishissa.
Japanese food for lunch at Oishi.
Thursday, 14 February 2008
Thailand - day 15 (CM)
Tänään yritin sivistää itseäni. Puhuimme Miikan kanssa aamupalalla USA:n äänestyssysteemistä, sillä minua se hieman kiusasi ja Miika on ollut Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana. Hipsittiin sitten sen vuoksi hieman myöhässä aamunavaukseen Johannan ja Jonin kanssa. Aamupäivän ehtoollisjuhlassa tuli todistettua eräs Israel-keskustelu, jonka kävimme kerran kotona ja minä olin siis sittenkin jälleen kerran oikeassa. On ne vanhemmat kovapäisiä. Ehtoolliskäytäntö oli tänään minulle uusi, kun odotimme, että kaikille oli jaettu leipä ja ”viini” ennen sen nauttimista.
Lounaan jälkeen meillä oli iltapäivä vapaata. Katsoimme Johannan kanssa Aliaksen viimeisen jakso TV:stä. Sen jälkeen meillä oli tarkoitus mennä vähän suuremmalla porukalla risteilylle (ihan tosissaan) jokea pitkin, mutta tämä peruuntui liian korkean hinnan ja ajallisen pituutensa vuoksi. Menimme siis Airport Plazalle. Miehet olivat innoissaan... Johanna osti pelastusliivin (ihan tosissaan) kaverilleen Laosiin, joka ei osaa uida.
Päivällisen vuoksi ylitimme jalan autoväylän ja menimme suomalainen ravintolaan, KinLeniin. Ei kovin suomalainen nimi kyllä. Tilasin siellä ”Suomalaiset lihapullat”. KinLenin pihalla oli myös pieni, musta, pörröinen... eläin. Minun täytyi ihan oikeasti käydä kysymässä omistajilta, että onko se kissa vai koira, kun ei oikein ääntelystäkään erottanut. No koirahan se oli, Cookie nimeltään ja 3 kuukautta vanha. Pikkuruiset tassut...
Illaksi oli taas ohjelmaa Park-hotellissa. Puhuimme lähetystyön jakautumisesta 10 %:ksi inspiraatiota ja 90 %:ksi perspiraatiota. Aioin jälleen mennä nukkumaan ajoissa, mutta jouduin pakkaamaan ja sitten katsoin siinä samalla televisiota, kun sieltä tuli Myytinmurtajat, jossa yritettiin mm. joiulla ja jollain kiväärillä saada aikaan lumivyöry, pohdittiin onko autossa parempi kitka peruuttaessa (oli, mutta ei se silti ollut turvallisempi keino liikkua talvisin). Lisäksi he miettivät kielen jäämistä kiinni metallitankoon talvella. Loppujen lopuksi yksi heistä kokeili tätä ihan henkilökohtaisesti. En pystynyt katsomaan enempää ja vaihdoin kanavaa. Myöhemmin samalta kanavalta (ainoa englanninkielinen viihdekanava) tuli ensin 24 ja sitten Muodon vuoksi. Meni taas siis myöhään.
After lunch we had the afternoon off. We watched the final episode of Alias with Johanna. After that we had planned on going on a cruise (for real) along the river but it got cancelled for the price and the time it needed. So we headed to the
For dinner we crossed the road on foot and headed for the Finnish restaurant, KinLen. Not really a Finnish name though. I ordered “Finnish meatballs”. In front of KinLen there was also a small, black, fluffy… animal. I had to ask, for real, if it was a cat or a dog. Well, it was a dog; Cookie and 3 months old. Tiny paws…
In the evening we returned to the Park hotel. We spoke about missionary work being 10 % inspiration and 90 % perspiration. I was going to go to bed early, again, but I had to pack and then I watched TV at the same time for MythBusters was on. They tried to cause an avalanche with yodeling and a shotgun or something. They also tested whether a car had more friction reversing (it did but it wasn’t any safer to travel like that during winter). And then they discussed about putting your tongue against a frozen metal pole. In the end one of them tried it personally. I couldn’t watch that anymore and switched the channel. Later from the same channel (only English entertainment channel) showed 24 and Nip/Tuck. So it was a late night again.
Wednesday, 13 February 2008
Thailand - day 14 (CM)
Päivä alkoi heräämisellä ja aamupalalla. Aamunavauksesta oli vastuussa Henry, joka sitten siis laulatti meitä noin tunnin verran. Tänään Suomi-päivillä oli thaimaalainen puhuja, pastori Sidney. Hän opetti ja puhui meille koko päivän. Aamupäivän kahvitauon aikana joku lapsi oli ehtinyt villiintyä muistiinpanolehtiöni kanssa ja piirtänyt lyijykynällä suttua koko paperin täyteen. Ihastuttavia ipanoita täällä... Sidneyn seuraava osuus venyi ja venyi ja lounas alkoi klo 12:30 sijaan vasta 13:10. Pastori oli itse useamman viikon paastolla, joten ei se häntä häirinnyt. Me saimme tosin sitten syödä klo 14 asti. Pelkäsin, että saan migreenin sokerin romahtamisesta, mutta se vain hieman tikitti päässä ja meni sitten onneksi ohi.
Pitäisi ostaa huomenna krediittiä/puheaikaa puhelimeen, sillä on ystävänpäivä ja haluaisin lähettää edes muutaman tekstiviestin. Voi olla että se kuitenkin jää, missä tapauksessa olen todella pahoillani. On koko ajan niin kiire, ettei voi oikeastikaan muistaa tai ehtiä kaikkea, mitä pitäisi.
Illalla pastori Sidney oli edelleen vastuussa. Illan päätteeksi hän kiersi koko salin, kävi jokaisen luona erikseen ja rukoili meidän puolestamme. Jos meillä oli jotain erityistä mielellä, saimme vapauden kertoa sen ennen kuin hän aloitti rukoilemaan. Muutoin hän rukoilisi, mitä mieleen tuli. Minä mietin muutamia pikkuasioita, mutta hänen pysähtyessään luonani ajattelin, etteivät ne nyt niin tärkeitä ole. Mutta ilmeisesti vain Jumala tiesi, kuinka kipeästi minun tarvitsi kuulla ne pikkuasiat tuona iltana. Hän on niin ihmeellinen! Minut tuntevat ihmiset tietävät, että minä en ole helposti manipuloitavissa tai ”aivopestävissä”. Enkä siis ollut puhunut pastori Sidneyn kanssa yhtä ainoaa sanaa koko päivänä. Illalla olin siis ajatellut kahta asiaa ja pastori Sidney rukoili juuri noiden kahden asian puolesta. Ihmeellistä. Minun on hyvä muistaa, että Jumala on lähelläni koko ajan. Hän tietää, kuinka paljon lapsenvahtia tarvitsen. Ja tiedän, että kuulen sen laulun aamulla.
The morning began with waking up and breakfast. The morning devotions was led by Henry and he made us sing for almost an hour. Today the Finland-days hosted a Thai lecturer, Pastor Sidney. He taught and spoke to us for the whole day. During the morning coffee break some child had gone berserk on my notes and smudged all over my notes with a pencil. Such lovely brats here…
I should buy some credit/airtime for my phone for it’s Valentine’s day tomorrow and I would like to send some sms’s at least. It’s probably that I will forget in which case I am terribly sorry. I’m so busy all the time that I can’t possibly remember or have time to do everything I should.
In the evening pastor
Tuesday, 12 February 2008
Thailand - day 13 (CM)
Vuosikokouksen alussa menin lastenhoitoon 1,5 tunniksi. Pahimmillaan lapsia oli 7 ja aikuisia vain 5. Parhaimmillaan lapsia oli vain 5 ja aikuisia 6. Huomaa sarkasmi, en todellakaan tuntenut itseäni tarpeelliseksi. Lounaalla löysin hotellin ravintolasta Khao Soyta, pohjoisthaimaalaista ruokaa. Hyvää... Ruoan jälkeen Marian, Hennan, Bangkok-Johannan ja huonekaveri-Johannan kanssa nousimme katolle, uima-altaalle puoleksitoista tunniksi. Enkä edes palanut. Skipattiin vuosikokouksen loppu.
Iltapäivän kahvista sai vähän energiaa, kun kuumuus altaalla kyllä imi kaikki mehut. Kahvin kanssa tarjoiltiin outoja leivonnaisia ja ”omenaa” joka ei ollut aivan omenaa, mutta näytti ja maistui melko samalta. Täytyy tarkistaa sen nimi.
Kävimme Bangkok-Johannan kanssa kristillisessä kirjakaupassa, Movacissa. En löytänyt mitään kirjoja tai levyjä, mutta tilasin suurimman koskaan näkemäni kanelipullan ja pepsiä free refill, jotta pääsin nettiin – nettipalvelut käytettävissä naposteltavan tilausta vastaan.
7-Elevenistä ostimme Johannan kanssa illaksi evästä, sillä emme jaksaneet enää syömään lähteä leivonnaistemme jälkeen. Ostin ”Love Sparks”-ystävänpäivätuutin, mentosta ja suklaamaitoa (lähes kuin kylmää kaakaota).
Iltakokous oli lasten järjestämä. He rukoilivat ja lauloivat. 20 henkilöä (aikuisia ja lapsia) osallistui kisaan kahdessa joukkueessa. Jokaiselle joukkueen jäsenelle annettiin lappu, jossa oli jokin lause, ja niistä kymmenestä lauseesta piti muodostaa järkevä kokonaisuus.
Aioin mennä nukkumaan ajoissa, mutta Maria suostutteli mut kaupunkiin. Illalla lähdimme 11 henkilön voimin songthaewilla Burger Kingiin. Maksoimme 11 bahtia/pää. Takaisin tullessa meitä oli vain kuusi henkilöä muiden mennessä hierontaan, joten maksoimme 15 bahtia per lärvi. Hämeenlinnassa bussiliput on mitä... 2,80 euroa, 130 bahtia per henkilö... :) Muutoin täällä kyllä saa rahaa kulumaan, vaikka kaikki hieman Suomea halvempaa onkin.
Ilta venyi, kun katsoin erästä ranskalaista ohjelmaa, joka oli niin jännittävä, etten tohtinut jättää kesken. Siinä oli siis tekstitykset englanniksi. Luulin, että ko. ohjelma olisi elokuva, mutta reilusti huomisen puolella paljastui, että se olikin vain todella pitkä jakso tv-sarjasta. Hermostutti kyllä tuollaisen takia mennä niin myöhään nukkumaan.
Managed to get some energy from the afternoon coffee for the lying by the pool got me so dizzy. They served weird pastries and “apple” which wasn’t quite apple but it tasted almost the same. Must check the name.
Bangkok-Johanna and I went to the Christian bookstore nearby, Movaci. I couldn’t find any good books or CDs but I did order the biggest cinnamon roll I’ve seen and pepsi with free refill so I got to the Internet – it’s only available when ordering something. From 7-eleven we bought something to eat for the evening for we didn’t feel like having dinner straight after the rolls. I bought “Love sparks” (Valentine’s day ice cream cone), Mentos and chocolate flavoued milk.
The evening meeting was led by the children who prayed and sang. 20 people (grown-ups and kids) took part in a competition where they were first put into two teams. Each team member received a note saying something and from those notes they had to put together something sensible.
I was supposed to go to bed early but Maria persuaded me to town. There were 11 of us who left by a songthaew to Burger King. We paid 11 baht each. On the way back there were only 6 of us for the rest went to get a massage, we paid 15 baht each. In Hameenlinna the bus ticket is what… 2,80 euros, 130 baht per person… :) Otherwise you can spend your money if you want to though everything is cheaper than in
The clock was ticking and ticking. I watched a French programme, which was so exciting I couldn’t just turn the TV off. It had English subtitles. I thought that the programme was a movie but well past mid-night I found out it was a really long episode of some TV series. I was rather PO/ed to go to bed that late and for such a stupid reason.
Monday, 11 February 2008
Thailand - day 12 (Chiang Mai)
Heräsimme Johannan kanssa 8:36. Lähdin aamupalalle hänen ja erään toisen Johannan ja tämän Johannan aviomiehen, Jonnen kanssa. Miika liittyi seuraan vähän myöhemmin. En ollut koskaan tavannut muita, paitsi nyt huonekaveri-Johannan eilisiltana. Ruokailusalissa tapasin Marian, joka oli samalla kurssilla kanssani Keuruulla tammikuun alussa. Maria on Laosissa, kuten muukin porukka jonka kanssa söin, tekemässä samoja hommia kuin minä täällä.Aamupalan jälkeen lähdin Airport Plazalle Marian ja sen perheen kanssa, joiden mukana Maria tuli Thaimaahan. Meitä oli yhteensä 6 henkilöä: 2 naista (Riitta ja Tiina), minä ja Maria sekä 2 tyttöä (Jenni 11v, Johanna 6v) ja me kaikki saimme itsemme tungettua yhteen tuk-tukiin. Matka maksoi 70 bahtia koko konkkaronkalta yhteensä. Plazalla Johanna roikkui kädessäni koko ajan, kunnes erosimme. Mukava lapsi, mutta kuitenkin... :) Muut menivät kampaajalle, kun minä ja Maria lähdimme ostoksille. Löysin itselleni 499 bahtin hameen ja 295 bahtin paidan. Tarvitsisin vielä kengät, laukun ja siistimmän paidan. Söimme lounasta Black Canyon Coffeessa. Heillä on ihan maukkaita voileipiä.
Hotellilla meille tarjottiin buffet-päivällinen klo 17. Olinkin jo nääntymässä. Tarjottava ruoka oli tosin melko outoa, mutta selitän siitä tarkemmin, sillä lähes samaa ruokaa oli joka päivä. Jotkin ruokalajit oli hyvin maustettuja... ;) Tapasin Hennankin, joka oli siis myös tuttu Keuruulta. Hän on täällä Chiang Maissa tällä hetkellä.
Minä ja kolmas Johanna Bangkokista pidimme seuraa 7-14-vuotiaille lapsille kun aikuiset istuivat ensimmäisessä kokouksessaan. Pelasimme pelejä. Lapsissa on jokin ihmeellinen loppumaton energianlähde. Illalla menin Marian ja Bangkok-Johannan kanssa iltabasaarille. En ostanut mitään paitsi pehmiksen ja kokiksen Mäkistä. Tapasimme myös kadulla, keskellä kaupunkia elefantin ja miehen, joka maksua vastaan olisi antanut meidän syöttää norsulleen banaaneja. Kiva, eläinrääkkäystä... Emme kuitenkaan hyväksyneet tarjousta ja ne seurasivat meitä jonkin tovin. Se on todella yleistä, että ihmiset seuraa ja huutelee perään. Kaikkea tätä sai kestää koko illan tänäänkin. Muita villieläimiä, joita näimme kadulla, edusti vain yksinäinen torakka.
Johanna, huonekaverini oli melko lailla unessa, kun palasin. Ilmastointilaite on niin kovaääninen, että saan tuskin nukuttua. Ja kokoustilat ovat jäätäviä. Perähuoneessa, jossa pidetään lastenhoito, ilmastointi oli säädetty +10*C!!! Ja vessanpönttö ei ole kovin innokas huuhtomaan vessapaperia. Se varmaan tulvii aamulla. Täytyy olla valmiina aamun ensimmäisessä kokouksessa klo 8:15, joten aikainen on aamu. Saa sääliä minua...
We woke up with Johanna at 8:36 am. I left for breakfast with her and another Johanna and this Johanna's husband Jonne. Miika also joined us later. I knew none of them from before, except for Johanna, my roommate from the previous evening. In the dining hall I met Maria from my course in Keuruu in the beginning of January. Maria is working like me but in Laos like the rest of the group.After breakfast I left for Airport Plaza with Maria and the family she came to town with. There was 2 women (Riitta and Tiina), me and Maria and 2 girls (Jenni 11, Johanna 6) and all 6 of us we managed to get ourselves into one Tuk-Tuk. 70 bahts for the whole trip from all of us. Johanna kept pulling my arm until we separated from them. Cute child, but still... :) The others went to the hairdresser's while me and Maria went shopping. I found myself a skirt 499B and a shirt 295B. I still need to buy shoes, a bag and another shirt. We had lunch at Black Canyon Coffee. The sandwiches there are nice.
At the hotel we had a buffet dinner at 5pm. I was already famished by then. The food was rather weird. I'll explain more on it later for they served same food every day. Some of it was very well spiced up. ;) I also met Henna from Keuruu as well. She's staying in Chiang Mai at the moment.
Me and 3rd Johanna from Bangkok kept the kids between 7 and 14 occupied while the adults had their first meeting. We played different games. There's neverending energy source in children. In the evening I went with Maria and this Bangkok-Johanna to the night bazaar. Bought nothing but sundae and coke from McDonald's. We met a man who offered us bananas to feed to his elephant in the middle of town in the street. Nice, torturing the poor animal... We didn't accept though and they started to follow us. Oh well, it's really common that people shout after you or follow you. It all happened tonight as well. Other wildlife we came across was just some cockroach.
Johanna, my roommate, was pretty much asleep when I got back. The aircon is so loud I can hardly sleep. And the conference rooms are freezing. The temperature in one of them was 10*C!!! Oh, and the toilet wasn't too willing to flush the toilet paper. It will probably flood in the morning. We have to be at the meeting by 8:15 so it's an early morning tomorrow. Feel free to feel sorry for me...
Sunday, 10 February 2008
Thailand - day 11 (MHS-Pai-Chiang Mai)
Pääsimme lähtemään Mae Hong Sonista klo 9:12 eli 42 min aiottua myöhem- min. Ei paha... Matka oli melko kauhea ja maha tuli väkisinkin kipeäksi. Suomessa en yleensä ole matkapahoinvoiva. Ylös, alas, oikea, vasen, lehmiä, tietyö... Uskomatonta. Tiesitkö, että joskus jos tien alta on sortunut maa ja siinä on vain asfalttia niin se pitää merkitä risuilla muita kuljettajia varten ja sitten kiertää? Timo on onneksi hyvä kuljettaja.Pysähdyimme Paissa syömässä Black Canyon Coffeessa ja tietenkin kahvilla. Pai on sellainen pieni hippikylä, kaikkialla punaista, vihreää ja keltaista... Tehän tiedätte...
Kun mutkat viimein loppuivat, olikin viimeiset minuutit Chiang Maihin käytännössä aivan suoraa tietä. Park-hotelli, jossa olemme nyt näiden Suomi-päivien ajan, on parin kilometrin päässä keskustasta. Huoneeseen päästyäni istuin tunnin
Hotellilla laitoin television päälle ja katsoin thaimaalaista saippuaohjelmaa (ei tekstejä siis), rugbya (Irlanti-Ranska ja Wales-Skotlanti) ja sitten illalla huonekaverini kanssa katsoimme vielä CSI Miamin sekä New Yorkin. Televisio on nykyään luksusta! Mun hotellihuonekämppis Johanna tuli paikalle klo 22 yösafarin jälkeen. Se yritti muakin innostaa käymään katsomassa norsuja ja kirahveja ja virtahepoja ja vau... En ihan odotusten
mukaan kai innostunut. Rupesimme nukkumaan puolen yön aikoihin CSI Miamin jälkeen.We left Mae Hong Son at 9:12 am so 42 minutes later than planned. Not bad… The trip was rather horrible and my stomach got really upset. I don’t usually suffer from motion sickness in
We had our stop in Pai where we had lunch and, of course, coffee at Black Canyon Coffee. Pai is a hippie village, everywhere red, green and yellow… You know… When the curves finally ended the last minutes to Chiang Mai were just a straight road. Park Hotel where we are staying during these Finland-days is only few kilometers from the downtown. Once I got to my room I just sat down and stared through the window for an hour. I was feeling so nauseous. Later we went to an American restaurant, the Duke’s. There was a parrot inside the restaurant, hygienic. I ordered pork ribs, half rack and got so totally full. It was good though. After the restaurant we went to Airport plaza which is, I hear, the best shopping centre in Chiang Mai. The girls went to have ice
cream at Swensen’s. Millionaire Chocolate with 4 scoops of ice cream you choose from about 30 different flavours and melted chocolate and some toppings with 99 bahts. Why is At the hotel I turned on the TV and watched a Thai soap opera (no subtitles), rugby (Ireland-Franceand Wales-Scotland) and then in the evening we watched CSI Miami and New York with my roommate, Johanna. TV is a luxury item nowadays. Johanna came to theroom at 10pm after a night safari. She tried to get me all excited to see the elephants, giraffes, hippos and wow... I didn't quite react like she'd wanted to, I guess. We fell asleep around midnight after CSI Miami.
Saturday, 9 February 2008
Thailand - day 10 (MHS)
We are leaving for Chiang Mai tomorrow morning. I have to pack today, so it will be just shortly now. The cockroach from yesterday is now lying dead on the floor. Lovely! But I try to finish this tonight. If not, I'll get back to this next weekend.
***
No niin, heräsin aamulla yhdeksän maissa ja nousin aamulla kymmenen aikoihin. Ei ihan mun tavallista viikonloppurytmiä, mutta kuitenkin. Pakkailin vähän ja huomasin, että mulla on aivan kamalasti pyykkiä pestävä ennen lähtöä. En kuitenkaan vaivautunut ennen puoltapäivää, jolloin lähdin Kivisille lounaalle. Me syötiin Khao Sengiä tai jotain. Ihan hyvää se oli. Mä en yleensä turhia kysele ruoasta. Päätimme lähteä jo siis huomenna aamulla.
Vietin iltapäivän ylätalolla, Kivisten luona. Autoin Katriinaa muutamien korttien teossa ja sen sellaista. Kortit on tarkoitus myydä Suomi-päivillä ensi viikolla Chiang Maissa. Käväisin välissä kotona laittamassa pyykit koneeseen ja takaisin korttisulkeisiin. Sitten takaisin kotiin, pyykit kuivumaan ja pakkailemaan. Kävimme illalla päivällisellä jälleen ”Puutalossa”. Pork Chop Hawaiian oli hyvää ja maksoi huimat 80 bahtia. Puutalossa tehdään mainiota banaanipirtelöä! Mun täytyy kyllä opetella muistamaan thai-nimiä...
Sitten mentiin Kivisille kahville. Ei tohdi kahvista kyllä kieltäytyä, kun niin harvoin saa. Aika taas sujahti ohi ja kävin tosi nopeasti pakkaamassa kamani ja takaisin Kivisille klo 20 saunaan. Voi, en ymmärrä miten joku voi elää ilman saunaa! Vein kassinikin samalla Kivisille, että saavat pakata sen suoraan autoon aamulla. Jotenkin tuli otettua melko paljon tavaraa mukaan. Toivottavasti osa katoaa...
Tänään on melko pilvistä, mutta tähtiä näkyy jonkin verran. Orion on juuri yläpuolella. Lisään tänne kauniin kuvan torakastakin tässä, jos joku on ollut niin onnekas, ettei ole sellaiseen törmännyt. Muutoin Maria kiittää ja kuittaa ensi viikonloppuun asti varmaan. Voikaa, kaikki, hyvin siihen asti!
I spent the after noon at the “top house” helping Katriina with few cards and the sort. The cards are supposed be for sale at the Finland-week in Chiang Mai next week. I quickly came down to put my clothes to the washing machine and headed back to continue the cards. Then back home to hand the laundry and back to packing. We went to the “Wooden house” for dinner again. Pork Chop Hawaiian was good and cost only 80 bahts. They make excellent banana shake there! I really have to learn to remember Thai names though…
Then for some coffee at the Kivinen’s. I don’t have the guts to say no to coffee for I get it so seldom here. The time flew by and I got back to my apartment to pack really quickly and then back to the top house for sauna at 8pm. Oh, how is it possible some survive without sauna! I took my bag to them as well so they get to load the car in the morning. I took quite a lot of things with me. I hope some goes missing…
Today it was pretty cloudy but some stars were visible nonetheless. Orion is just above the head. I shall also add a picture of a cockroach if someone’s been so lucky and not seen one ever before – this probably doesn’t apply to South Africans. Otherwise I’m going to let this blog be for next week and will be back in business next weekend. Be good until then, y’all!
Friday, 8 February 2008
Thailand - day 9 (MHS)
Kirin eilen tämän blogin kanssa, joten nukkumaanmeno siirtyi hieman aiottua myöhemmälle. Olen yökukkuja, aina ollut. Ajatus luisti niin paljon paremmin yöllä. Toivottavasti olette nyt kuitenkin tyytyväisiä. Netti oli muutenkin poikki seuraavan päivän, joten hyvä, että vähän valvoin. Sähköposti teidän kuulumisistanne olisi kiva. Olen katastrofaalinen kirjoittamaan mailia, mutta vastaan yleensä paremmin.
Aamupäivä meni hyvin, vaikka hieman ehkä levottomasti oppilaiden osalta. Tulossa matka Chiang Maihin ja äiti tuli eilen ja... Kyllähän te tiedätte... Tapasin Virpi-Mariankin sitten lounaalla, jolloin söimme muuten Som Tamia. Ilmeisesti Etelä-Thaimaassa ruskettuu jokseenkin, jos haluaa – tiedoksi niille, jotka asiaa ovat epäilleet. Elina lähti iltapäivällä Chiang Maihin ja me päätimme nyt sitten ilmeisesti kai matkata maanantai-aamuna. Päätän sitten perillä, että miten tulen takaisin.
Perheen äidit ovat aina niin perheen äitejä. Heillä on tapana käsitellä asioita niin erityisellä tavalla. Se on melko huvittavaa, mutta myös todella mukavaa. Saan nyt toistaiseksi syödä heidän kanssaan, ettei tarvitse lähteä tuonne pelottavaan ulkomaailmaan ja liikenteeseen.
Lähdin illalla taas Katriinan kanssa ulkoiluttamaan Hania. Teimme melkein tunnin lenkin, jonka päätteeksi jäimme juttelemaan kirkkorakennuksen päätyyn. Vähän yli puolen tunnin kuluttua, tuli Kivisten auto mäkeä alas. He olivat huolestuneet, kun Katriina viipyi niin kauan. En silloin kun tulimme lenkiltä viitsinyt heti patistaa Katriinaa kotiin, vaikka nyt jälkeenpäin se olisikin ollut viisainta.
Virpi-Maria pelotteli minua kaikenlaisilla ötököillä ja käärmeillä aiemmin päivällä. Nyt löysin koulun kaapista ensimmäisen torakan. Niitä ei todellakaan ole ollut ikävä! Mutta ehkä menen nukkumaan niin jaksan huomenna nousta aikaisin ja saan ehkä nukuttua vähän säästöön sunnuntai-aamua ajatellen.
The morning went well, though the girls were maybe a bit restless. There was a trip to Chiang Mai coming and mom had come home the previous day and… Well you know… I met Virpi-Maria at lunch – we had Som Tam by the way. Obviously you do tan in
Mothers are always the same. They have a habit to deal with thing in a motherly way. It’s amusing and also very nice. I get to eat with the family for now so I don’t have to go out to the scary world, traffic.
Katriina and I left to take Hani out in the evening. We walked for almost an hour and then ended up talking by the church building when we got back. A bit over half an hour later the family’s car arrived. They had gotten worried as Katriina had been away for so long. When we got back I didn’t have the heart to shoo Katriina home though now when I think about it, of course it would’ve been the wisest thing to do.
Virpi-Maria kept telling me these stories about bugs and snakes earlier today. Now I found my first cockroach in the school cupboard. I definitely did not miss those! But maybe I’ll go to bed now so I am up early tomorrow, well rested. And hopefully I’ll manage to store some sleep for the Sunday morning.
Thursday, 7 February 2008
Thailand - day 8 (MHS)
I woke up in the morning and went to school: maths and chemistry. I slept most of the afternoon. Obviously the heat and the time difference and this flu are an exhausting combination. but it will get better... In the evening I ate a chicken burger Elina fetched for me, I read some Ristin Voitto (a pentecostal magazine) and after that I've been here fighting with my email. It's been a rather boring day, sorry.
Wednesday, 6 February 2008
Thailand - day 7 (MHS)
Janette kyselee melko vaikeita, kuten että mistä lyijykynän lyijy on tehty. Muistin, että siinä olisi ollut kahta ainetta, mutta se olikin vain grafiittia. Tänään oli siivouspäivä ja Nit tuli aamupäivällä hakemaan avaimen. Ihanaa, kun ei tarvitse luututa itse. Lounaaksi oli Phat Thaita, nuudelikanaa.Suunnittelimme Chiang Maihin menemistä. Autolla siis sinne Kivisten mukana ja lentäen takaisin Elinan kanssa. Virpi-Maria tulee huomenna, joten aikataulu tarkkenee silloin.
Tuntuu, että mulla on kamala nälkä koko ajan, vaikka syön kyllä entiseen tapaan. No ehkä se tästä. Mentiin illalla syömään vähän länsimaalaisen näköiseen ruokapaikkaan. Pöydissä oli valkoiset pöytäliinat ja jotkut pojat katteli jalkapalloa ravintolan nurkassa. Kaikki ravintolat täällä on avoimia, joten pystyimme ihan rauhassa seuraamaan kadun liikennettä. Jossain vaiheessa tulivat sitten hyttyset ja iskivät minua seitsemän kertaa nilkkoihin. Elinaa ei syönyt yksikään. Maistun siis kai paremmalle? On hyvä päivä mennä ajoissa nukkumaan.
Janette keeps asking difficult questions as well. Like of which are the pencils’ cores made? Was that grammatically correct? I remembered there being two substances but there was only one, graphite. Oh well…
Nit, the helper, came to clean our apartment today. It’s so lovely I don’t have to dust. For lunch we had, Phat Thai, chicken with noodles. We planned our trip to Chiang Mai which takes place next week. I’m going there by car with the family and then fly back with Elina. Virpi-Maria, the mother, comes back tomorrow so the schedule is set then.
It feels like I’m starving all the time though I do eat. Well maybe it will pass. We went to have dinner at a relatively western-looking place. They had white tablecloths on the tables and some guys were watching soccer in the corner. All the restaurants here are open so we got to follow the traffic of the street. At some point the mosquitoes attacked and got my ankles seven times. None bit Elina. So I taste better? Anyway, it feels like a good day to go to bed early.
Tuesday, 5 February 2008
Thailand - day 6 (MHS)
Nukuttiin hieman liian pitkään tänään. Elina herätti mut klo 8:30. Onneksi opettajilla on ihan kaikki lupa olla myöhässä, kuten me kaikki koulua käyneet tiedämme. Ei tytöt varmaan edes huomanneet kunnolla. Koulupäivä sujui sitten ihan hyvin. Uskonnossa puhuimme Janeten kanssa siitä, mitä kaikkea Jumala on luonut ja saimme olla ulkonakin hieman. Katriinan kanssa kemia ei ollut ihan niin leppoisaa. Siis fullereeni mikä?!
Köksää oli siis iltapäivällä. Odottelimme siinä ensin jonkin aikaa, että Kivisten apulainen toisi meille avaimen, jotta pääsisimme sisään. Timo oli jossainpäin kokouksessa ja tytöt olivat unohtaneet huolehtia avaimesta. Pääsimme lopulta kuitenkin sisään. Mutta siis voi apua, se hygienia! Hani-koira hyppi koko ajan ruoanvalmistustasoa vasten ja söi jauhelihaa ja mitä siihen oli sitten tippunutkin leikkuualustalta. Ei ihan minun hygieniatasoani nämä thaimaan ulkokeittiöt muutenkaan. Katriina onnistui kuitenkin hyvin ja täytetyistä tomaateista tuli todella hyviä.
Jäin sitten siihen tyttöjen kanssa touhuamaan. Luin Maija Poppasta, kävin Janen ravintolassa ja kokeilin vähän tanssimattoakin. Tytöt näyttivät myös jotain paperimössöväritysjuttua. En oikein osaa kuvailla sen paremmin. Janeten kanssa leikittiin hetki lääkäriä ennen kuin Timo tuli. Mulle oli alkanut tulla pääkipeäksi. Jonkin aikaa keskusteltiin raskaudesta ja keisarileikkauksesta, mutta sain lopulta diagnoosin, että käteni on murtunut ja se paketoitiin. Sainpahan ainakin hyvällä syyllä levätä. En ollut vain juonut tarpeeksi, siitä päänsärky varmastikin. Ei mitään hätää, äiti. Parannan tapani huomenna.
Thailaiset ovat kehuneet minua kauniiksi. Ihana maa! Tännehän voisi kotiutua... ;) Syy ”kauneuteeni” on ilmeisesti se, että olen näin kuoleman valkoinen. Mutta kuka niistä syistä nyt niin välittääkään! Tytöt puhuivat myös jotain, että Elina on ollut huonolla tuulella ja vaikuttanut väsyneeltä. Toivottavasti hän ei ainakaan minun läsnäoloni takia stressaa. Tytöt olivat niin suloisia, kun huolehtivat.
On nälkä. Elina lähti aerobic-tunnilleen. Minä en uskalla vieläkään lähteä liikenteen sekaan! Kamalaa!! On tullut puhetta nyt jo siitä, että pääsiäisviikolla voisi lähteä pitkäksi viikonlopuksi sivistyksen pariin, Chiang Maihin siis. Muutenkin tekisi kyllä mieli nähdä vähän Thaimaata laajemmin.
Isä soitti illalla ja nukahdin sitten saman tien, kännykkä jäi tyynylle korvan viereen.
We slept a little too late. Elina woke me up at 8:30am. Luckily teachers are allowed to be late like all we, who have gone to school, know too well. The girls probably didn’t even notice. The day went well. In RE we spoke with Janette what God has created and we got to be outside as well. Chemistry with Katriina was not that much fun. Fullerene what?
Home ec was in the afternoon. First we waited for the helper of the family to bring the key so we could get inside. Timo had gone somewhere to a meeting and the girls had forgotten to take care of the key. Eventually we got inside. But the hygiene…! Hani, the dog, kept jumping against the table, on which Katriina was preparing the food, and kept eating everything it could reach. The outside kitchens don’t exactly reach my hygiene levels anyway. Katriina did well though and the filled tomatoes were nice.
I stayed with the girls, read some Mary Poppins, visited Jane’s restaurant and tried Dance Revolution, if you know the game. The girls showed me some kind of paper-pap-colouring-thing. I can’t explain it better at the moment. And then we played doctor with Janette. I was starting to get a head ache. For some time there was a discussion about pregnancy and C-section but finally I was diagnosed with a broken arm and got that plastered. At least I had a good reason to rest. I had not been drinking enough water and that most definitely caused the head ache. No worries, mom. I shall repent and do that no more, starting tomorrow.
The Thais have said I’m beautiful. What a wonderful country! I could actually move here… ;) The reason for my “beauty” is that I’m this white like a corpse. But who cares about the reasons! The girls also said that Elina has been moody and seemed tired. I hope she’s not stressing because of me being here. The girls were so sweet to worry, though.
I’m hungry. Elina left for her aerobics. I still don’t have the courage to go into the traffic. It’s so horrible!! We’ve been talking about going to civilization during the Easter, four days in Chiang Mai most probably. I wouldn’t mind seeing more of
Dad phoned me in the evening and after that I fell asleep immediately, cell phone next to my head on the pillow.
Monday, 4 February 2008
Thailand - day 5 (MHS)
Changed the colours of this blog for you few people out there. You know who you are, I hope the previous style didn't bother you too much. And no problem.. ;)
***
Aamulla nousin ylös vapaaehtoisesti tyttöjen liikuntatuntia seuraamaan ja korjaamaan liikeratoja jne. Olo on edelleen hieman nuhainen, mutta koko ajan paranemaan päin. Timon selkäkin on jo parempi, eikä hän sitten lähtenytkään Chiang Maihin. Toivotaan, että meni nyt kokonaan vaiva ohi. Sitä saa siis ihan luvalla muistaa.
Opetin matikkaa Janetelle ja matikkaa Rositalle. Ovat itse asiassa aika älykkäitä tyttöjä, joten ei ollut kovinkaan vaikeaa. Huomisen kouluaineetkin ovat ihan kunnossa: matikkaa, enkkua, uskontoa ja kemiaa. Kotitalous olisi myös vuorossa huomenna. Teemme ilmeisesti paistettuja tomaatteja. Outoa tehdä ruokaa ja valikoida reseptejä, kun täältä Mae Hong Sonissa ei myydä kermaa ym. muita perustuotteita. Suurin osa maahantuodusta tavarasta, mm. parempilaatuiset juustot, ovat sitten kuulemma myös melko kalliita.
Kävimme tänään heti koulun jälkeen kaupungilla. Vaihdoin euroni bahteiksi ihan mukavasti paremmalla kurssilla kuin mitä Suomessa sain. Pankissa pääsimme Elinan kanssa jonon edelle. On se niin kivaa olla valkoinen! Mutta ihme paperisotaa täälläkin... Laitoin pankissa allekirjoitukseni ainakin kolmeen paperiin sekä yhteen myös muuten nimeni ja osoitteeni. Lisäksi jouduin vielä näyttämään passini virkailijalle. Nordeassa pyysivät vain yhden nimen.
Korjattiin samalla reissulla kypärän visiirikin. Oli mielenkiintoista, kuinka kaupunki näyttää niin erilaiselta, kun näkeekin jotain. Joissain autoissa on kaikkea outoa täälläpäin: vasemmassa etukulmassa lisäpeili valon yläpuolella; konepellin edessä joku muovisuojus. Yhdessä autossa oli joku hormi oikeaa kylkeä pitkin. Mopon kyydissä kulkee helposti kolme isompaakin ihmistä ja laatikko. Aika pelottavaa... Poliisilaitoksen pihalla juoksenteli parikymmentä poliiseja jostain syystä edestakaisin. Poliiseilla on melko epämukavannäköiset tiukat kokounivormut. Mahtavat olla kuumat.
Ostin itselleni tänään välipalaksi pizzaa. Kun odottelimme tilaustamme, muuan pariskunta tuli englanniksi kysymään Elinalta reittiä lammelle, joka sijaitsee siis aivan keskustassa. Olin niin tyytyväinen itseeni, kun tajusin, että minäkin olisin voinut neuvoa heidät oikeaan suuntaan! Alan oppimaan kaupunkia – vaikka hakusessa vähän vielä onkin. Joku thai-nuori ajoi meitä vastaan jonkinsortin kevyttoppatakki päällä. Itse kuolen tänään kuumuuteen, sillä jonkinlaiset hihat on täälläpäin ”säädyllisemmät” kuin pelkkä narutoppi. Mutta kun on niiiiiiiin KUUMA!!! Ehkä tähänkin tottuu.
Timo hieman esitteli tämän koneen vippaskonsteja, joten eiköhän tämä nyt tästä pikkuhiljaa ala sujumaan. Täytyy vielä muutamia ohjelmia varten kokeilla tuota ruokasalin konetta, mutta ehkä tämä tästä. Lähdin illalla Hania lenkittämään Katriinan ja Rositan kanssa. Kauheasti irtokoiria tai vahtikoiria avoimien porttien kanssa. En enää Etelä-Afrikan jälkeen ole oikein luottanut vahtikoiriin. Katriina nosti Hanin aina syliin, kun tuli muita koiria. Hani myös aina alistui jokaikiselle koiralle, jonka kanssa se joutui kontaktiin. Ei välttämättä kovin hyvä merkki...
Sain muutaman radiokanavankin kuulumaan, vaikka en mitään ymmärräkään. Outoa on musiikkikin. Sitten vielä joku ihme lintu piti seinän takana meteliä koko illan, kun lueskelin thai-kulttuurista. Kaikkea sitä maailmasta löytyykin! Thaimaalaiset, kun menevät rannalle, istuvat päivävarjojensa alla, etteivät ruskettuisi, ja selkä kohti merta. Kauneuskilpailuja löytyy kaikkeen lähtöön. Kathoeyt eli ”ladypojat” vetävät helposti usein vertoja naismalleille. Thaimaassa tunnustetaankin kolmea sukupuolta, nainen, mies ja kolmas sukupuoli. Lisäksi kirjassa oli kaikenlaisista eläintappeluista: kukot, kalat, koppakuoriaiset... Enkä oikein ihan kyennyt sisäistämään sitä, kuinka fallistisia esineitä voidaan pitää onnea tuovina. Ehkä opin ymmärtämään tätä kulttuuria vielä.
Iltarauhaani häiritsi myös jokin hämähäkki, jota aluksi luulin nopeuden vuoksi gekoksi, mutta se olikin muuten vain pikakiituri ja ruma. Kun käänsin hetkeksi katseeni pois siitä ja jatkoin lukemista, se oli kadonnut. Täytynee kyllä tarkistaa petivaatteet kahteen kertaan ennen kuin menen nukkumaan.
I taught maths for Janette and maths for Rosita. They are actually both rather clever, so my job is made easy. Tomorrow is all set as well: maths, English, RE and chemistry. Home ec is also tomorrow. We are going to make filled tomatoes with Katriina. It’s weird to pick recipes for they don’t sell e.g. cream here in Mae Hong Son. Most of the imported goods, like better quality cheese, are expensive – or so I’ve heard.
Straight after school we went to town. I changed my euros to bahts and the rates were relatively better than in
We also fixed the visor of my helmet – finally. It’s funny how the town looks rather different now that I can actually see. Some cars have lots of strange things around here: a mirror above the left headlight; a plastic cover in the front of the bonnet. One car had some kind of tube on its right side. A moped here carries easily three people and a box. It’s pretty scary… At the police station I noticed some twenty men running around for some reason. The police officers have rather unpleasant, tight one-piece uniforms. They must be hot.
Bought myself a pizza today. While waiting for our order, a couple came to ask directions to a near by lake from Elina in English. I was so pleased with myself as I realised that I could’ve pointed them to the right direction. I’m starting to learn myself around! Some young Thai-kid drove past us wearing some heavy looking jacket. I am melting here for it’s not really approved to wear a sleeveless shirt. But it’s sooooo HOT!!! Maybe I’ll get used to this.
Timo instructed me a little with this computer so maybe it will start working according to my liking from here on - slowly but surely, slowly but surely, it’s SHOW TIME! Sorry, had to do that... In the evening I went with Katriina and Rosita to take Hani out. There are so many dogs running in the streets. After
I managed to find some radio stations with my cell phone. I naturally don’t understand a word. The music is pretty strange too, like Japanese. And then there was some weird bird making noise behind the wall in the evening when I was trying to read on Thai culture. The things I still don’t understand in the world… Thais go to the beach, sit under their umbrella, for they don’t wish to tan, and they sit their backs facing the sea as well. There are lots of beauty contests in Thailand. Some kathoeys, ”ladyboys” are even prettier than female contestants. They recognise three genders in
Sunday, 3 February 2008
Thailand - day 4 (MHS)
Palveluksen jälkeen lähdimme Elinan kanssa syömään. Siinä burgeria ja keittoa syödessä tuli mieleen, että jos kuluttaisimme aikaa vielä käymällä jalkahieronnassa. 150 bahtia ei tuntunut kovin pahalta rahamäärältä tuhlata tunnin hierontaan… Jalat tuntuvat edelleen niin ihanan kevyiltä. Naiset ihastelivat sitä, kuinka meillä on niin heleän vaalea iho ja naureskelivat, kun väliin hieronta hieman kutitti.
Iltapäivän viihdyin tietokoneella ja asensin Firefoxin, jotta toimisi paremmin. Kävin myös nopeasti kokeilemassa sitä puoliautomaattimopoa. Eiköhän se siitä. Väsytti aivan älyttömästi koko päivän. Illalla taas lähdettiin ulos syömään – ei puolen euron säästön vuoksi jaksa ruveta itse tekemään ruokaa. Tarkoitus oli korjata mopokypäräni visiirikin, mutta kiinniolon vuoksi jouduimme jättämään sekä visiirin korjauksen huomiselle että vaihtamaan ravintolaa. Täällä voi tosiaan ihan milloin vain olla ravintolan ovella kyltti ’suljettu seuraavan kuukauden’.
Löysin kummastakin paikallisesta 7-Eleven-kaupasta, jotka muuten ovat 24h auki, Cadburyn suklaata. Oi ihanaa! Sitten menimme tosiaan erään kanadalaisen Bethin kanssa illalliselle, chicken p-jotain-g-jotain-na. Ihan hyvää kyllä. Beth on täällä Mae Hong Sonin lähellä vapaaehtoistyössä. Hän yllättävää kyllä huomasi aksentissani Etelä-Afrikkaa. Kuten sanoin, hyvin yllättävää...
Ruoan jälkeen kävelimme iltabasaarilla. Ovat kuulemma kadut hiljentyneet sitten tammikuun, kun suurin osa turisteista katoaa. Oli siellä siltikin vielä toimintaa. Löysin vaikka mitä ihanaa kultaista ja timantein koristeltua esinettä, mutta täälläpäin asiat saavat hieman erilaisen tarkoituksen. Piti jättää ne kaikki sinne. Keskellä lampea Mae Hong Sonin keskustassa iltabasaarin keskellä on suuri kuninkaan kuva, upeasti koristeltu ja valaistu. Täälläpäin on kuninkaan palvonta ’in’.
Juu, mutta suklaasta ja hyvästä ruoasta tyytyväisen täynnä, minä menen nyt nukkumaan, jotta jaksan aamulla kouluun. Jos nenä on auki, osallistun liikunta-tunnille aamusta. Timoa on muuten vaivannut selkäkipu. Hän lähtee huomenna käymään lääkärissä Chiang Maissa, joten olemme Elinan kanssa lapsenvahteina. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin sekä Chiang Maissa että meillä täällä.
After the morning service we drove to town to get something to eat. While we were having our burger and soup a thought that we could waste some time going to a foot massage. 150 bahts didn’t seem too much to be wasted on an one-hour massage. My feet feel so light still. Lovely… The women at the parlour were awed by our pearly skin and then they were laughing at us and how ticklish we were at times. It was great!
The afternoon I spent by the computer. I downloaded Firefox so that this thing would work better. I also test-drove that half-automatic moped. It should be alright. I’ve been so tired the whole day. In the evening we left out to eat something – itäs no use cooking something to save 0,5 euros. The idea was to fix the visor of my helmet as well but due to being closed we had to both move the fixing for tomorrow and go to some other place to eat. I hear it’s sometimes common that you find a sign saying ‘will be back in business in one month’ any day without any warning beforehand.
I found Cadbury chocolate from both local 7-Eleven stores which are both open 24h by the way. The chocolate was great!! Then we went to have dinner with one Canadian called Beth. She’s somewhere around Mae Hong Son doing voluntary work. I ordered some chicken p-something-g-something-na. It was good. Beth picked some South African in my accent – I was more than surprised.
After the dinner we went for a walk at the night bazaar. Elina said that the streets have gotten a lot emptier now that the busiest tourist season has passed. It still had enough those little stands for me.
But anyway, I’ve reached my elegant sufficiency and I’m happy. I should go to bed. Tomorrow is school day again. If this flu was to get any better, there’s PE first in the morning. Timo (the father of the family) is leaving to see a doctor in Chiang Mai tomorrow so I’m also babysitting tomorrow with Elina. I hope everything goes well, here and in Chiang Mai as well.

